Metsäyhtiöillä on vaikeuksia. Yllättävän pian niitä voi olla myös Nokialla. >>
Viisi ja puolisataa sivua maanmittausta. Ei kuulosta lukuromaanilta. >>
Pyhän kirjan varjo kertoo tärkeästä aiheesta. Kirja perustuu samannimiseen dokumenttiin, jonka Arto Halonen ja Kevin Frazier julkaisivat vuonna 2007. Kansainvälisestikin kiitetyssä dokumentissa kuvataan, miten Halonen ja Frasier sinnikkäästi - vaikkakin enimmäkseen turhaan - yrittävät saada vastauksia kansainvälisiltä suuryrityksiltä, jotka tekevät bisnestä Turkmenistanin diktatuurin kanssa. >>
Kirjansa julkistamistilaisuudessa Jussi Pakkasvirta vastasi toimittajan kysymykseen, mistä teoksen nimi "Pulp & Fiction" tulee. >>
Filosofi Maija-Riitta Ollila on päässyt valtatrilogiassaan toiseen osaan. Ensimmäinen osa käsitteli persoonan valtaa. >>
Ilmastonmuutoksen nujertaminen muuttaa maailmaa yhtä paljon kuin teollistuminen parisataa vuotta sitten. Väite on kova mutta niin on haastekin. Jo kahden asteen keskilämpötilan nousu aiheuttaa maailman ilmastossa isoja muutoksia tunnettuine seurannaisvaikutuksineen: jäätiköt sulavat, alavat maat jäävät veden alle, hirmumyrskyt yleistyvät, jääkarhut jäävät kotia vaille... >>
Maailmassa elää 850 miljoonaa ihmistä ruoan puutteessa. Ilmaston muutos vaikeuttaa ruokapulaa entisestään. Ruoan hinta maailmalla nousee koko ajan - puhutaan jo ruokakriisistä. >>
Hämmästyttävän moni Suomessa taisi ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen tapaan uskoa, että Venäjä kääntäisi päänsä puutulleissa ja solmisi Suomen kanssa erillissopimuksen. Ei solminut eikä solmi vastakaan, ellei suurvallan oma etu käy Suomen edun kanssa yksiin. >>